Esittelyssä vuoden 2010 paras kilpaileva lämminveritamma, Please-Please, 180911
Tänään talutan valokiilaan virtuaalitalli Crimsonin ensimmäisen lämminveritamman, Please-Pleasen. Tamma on luonteeltaan erittäin hellä ja ymmärtäväinen hevonen, todella helppo käsitellä. "Liisaa" on valmentanut koko sen uran ajan Crimsonin päävalmentaja, Miro (evm), ja kuskina on ollut Miron lisäksi myös Markus ja Oresama.
Uransa Please-Please aloitti Suomen puolella 2009, ja tullessaan Suomeen se oli juossut ennätyksekseen 1.16,6ke (evm.). Juoksu alkoi kulkea loistavasti puolen vuoden kangertalun jälkeen, ja vuosi 2010 olikin Please-Pleasen kulta-aikaa. Toukokuussa se sijoittui Vesihelmicupin finaalissa neljänneksi. Kesäkuussa Please-Please juoksi voiton Crimson Classy -lähdöstä ja osallistui Last Dancer -lähtöön. Heinäkuussa yritettiin selviytyä NDM-voittajiksi, ja Classic Euro Trotissa tultiinkin toisiksi, Elite Trotissa kolmanneksi.
Please-Pleasen kaikkein hienoin saavutus on kuitenkin se, että se äänestettiin vuoden 2010 ravigaalassa tittelille vuoden kilpaileva lämminveritamma. Tamma toteutti minun unelmani, joka on elänyt vuodesta 2004 ja toteutui nyt.
2010 heinäkuun aikana Please-Please vetäytyi eläkkeelle. Se todella ansaitsee lomansa ja rauhansa, joten olen vastaillut hevoslehtien toimittajien valokuvaus- ja haastattelupyyntöihin yleensä kieltävästi. Tamma on ollut villissä pyörityksessä mukana syntymästään aisti ensin USAssa ja sitten meillä Crimsonissa, ja nyt on rauhoittumisen aika. Terveiset ja ihailijoiden tuomat porkkanapussit minä olen kuitenkin aina välittänyt hevoselle.
Please-Please ei ole enää tarjolla jalostukseen. Siitä saattaa tulla vielä yksi varsa myyntiin joulukuussa 2011 tai maaliskuussa 2012 riippuen siitä, onko Liisa-tamma vielä eläinlääkärin mielestä varsomiskunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti