20120421

Varsamääristä & asenneongelma, AUTTAKAA

Olkaa niin hyviä, että puhutte minulle järkeä. Kun oma puhe ei auta.

Löysin vähän aikaa sitten KOKO MAAILMAN HIENOIMMAN fwb-orin. Ajattelin heti astuttaa oman tammani sillä, jos vain ikinä saisin. Ihana hevonen!! Lyhyt suku, niin kuin sopivalla tammallanikin. Sitten katsoin orin jälkeläislistaa ja minuun iski jokin aivovamman kaltainen. Ajattelin, että jo 5 jälkeläistä, omani olisi kuudes, omg, noin yleinen suku. Ja heppa oli LYHYTSUKUINEN!! Ja en ollut ennen kuullut siitä! Ja 5 (tai siis 6 oma vauva mukaan lukien) ei ole edes paljoa, kun kerran vhepoista 98% ei koskaan lisäänny!

No joo. Esitellään asia niin, että joku muukin tajuaa, mistä puhun. Eli: minusta 6 jälkeläistä ei ole "liikaa", enkä edes osaa sanoa, mikä määrä on. Oikeastaan sen tietää vasta sitten, kun näkee hevosten lastenlastenlasten tilanteen, tai jotain. Kuinka yleinen suku on silloin. Ken tietää? Kun varsoja tekee? Ja nyt ei edes keskustella kuihtuvista, katoavista suvuista, vaan siitä, mikä on LIIKAA. Asia on silti monimutkainen.

Kaiken lisäksi kyseessä oli suomenpuokki. Niitä on ihan hiton kaikkialla. Minullakin on ollut niitä "aina", vaikka en ole kasvattanutkaan kuin öö, yhteensä ehkä 6 varsaa.

Onneksi en missannut tilaisuuttani saada varsa. Voin EDELLEEN mailata. Silti en käsitä, miten syvälle voi jokin vanha ajattelutapa juurtua. Aloittamisestani asti 6 varsaa oli "liikaa", koska en ollut IRL tuntenut kuin max sen verran varsoja saaneita heppoja. Nyt olen perehtynyt siihen, miten tämä maailma oikeastaan makaa. En tekisi kahtasataa varsaa vhepalla, mutta kuusi ihan heti. Tai kymmenen. Tai viisitoista.

Aina en näköjään muista, mitä mieltä olen ihan itse mistäkin asiasta. :(

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siitä vaan! Suomenpuoliverisissä on se hyvä puoli, että voit käyttää varsan tulevaisuuden varsojen toisena vanhempana sitten vaikka jotain muuta puoliveristä, tyyliin kwpn:ää tai holsteinia. Ja yhtä kaikki ovat FWB:tä. Kyllä noita vaihtoehtoja riittää, varsinkin jos on lyhyt suku. Ei siis mitään ongelmaa.

Puoliksi Paprika kirjoitti...

Nimen omaan. Ja jos jokin uusi asennevamma muiden puokkien käytöstä ilmenee, mitä tähän asti ei ole erityisemmin ollut, niin virtuaalimaailmahan on pullollaan suomenpuokkeja, joiden kaikki esivanhemmatkin ovat nimen omaan suomenpuokkeja... :D

Katja kirjoitti...

Kuusi ei todellakaan ole liikaa. Puolet niistä kumminkin unohtuu eikä jatka sukua siltä osin, joten mahdollisuus "liian yleiseen" sukuun ja hevoseen on hyvin pieni.
Minä kun olin aiemmin taas sitä mieltä, että oreilla kuuluu olla ainakin 15 varsaa, niin minulla sitten on niitä v. 2005 ponioreja, joilla ei mitään palkintoja, mutta joita kaupittelin niin ahkeraan jalostukseen että niillä on 12-22 varsaa. Unohtuneita suurin osa.

Mutta mitä tarkoittaa 98% ei koskaan lisäänny? Nyt on kyllä kasvatus niin suosittua, että kyllä suurin osa lisääntyy.