20120527

Kun ylläpitäjä tekee kaikkensa...

On VRL, joka pysyy pystyssä, vaikka kaatuisikin.
Toisaalla on muita juttuja, kuten VHY, SRY ja VMRY, jotka eivät pysy tasapainossaan, vaikka niitä pitäisi väkisin. Kisakalenterit eivät päivity tai (VHY'n tapauksessa) toimintaa oli viimeksi kuukausia sitten.

Eikä ainakaan ylläpitäjiä voi syyttää. On ihan hirveää pitää jotain juttua väkisin toimimassa. Pitää järjestää kisoja, ja osallistua niihin ilman vastustajia, jotta saisi paikan näyttämään aktiiviselta. Pitää samalla mainostaa, yrittää suostutella ja houkutella muita järjestämään edes pari kisaa. Joku järjestääkin, mutta tuloksia ei tule. Pitää kysellä niitä, ja laittaa mustalle listalle se ainoa ihminen, joka joskus edes yritti.

Samanlainen homma on tietenkin järjestää tavallisia kisoja aktiivisesti ja mainostaa jotain ihan normipaikkaa. Mutta se ei ole yhtä kuluttavaa ja raivostuttavaa. Silloin tuntuu kuin asialla olisi jotain merkitystä. Kun yrittää pelleillä vaikkapa VHY'n kanssa, on kuin olisi elvyttänyt kuusi tuntia ihan mäsää ruumista, joka ei KUITENKAAN enää koskaan nouse siitä maasta. Ja silti sitä vain elvyttää: entä jos se nousisi minuutin päästä, ja minä lopettaisin tässä vaiheessa kaiken tämän jälkeen?

Lapset, menkää VHY'n foorumille. Siellä on minulla 3xKJ + 3xEJ avoimina. Minä itse olen lähettänyt koko foorumin viimeiset viestit. VHY ei toimi ilman teitä. VHY olisi ihan hyvä paikka, jos se eläisi ja hengittäisi. Alku on aina kankeaa.

Kultapalat, yrittäkää edes SRY'n kanssa. Sen kisakalenteri toimisi, jos olisi kutsuja, joita lisätä sinne. VMRY'n kalenterista en taaskaan tiedä. Mutta ei sekään ilman teitä pysy tasapainossa.

Ei kommentteja: