Tasaiseen tahtiin kuuluu nurinaa ht.netissä. Tasainen, hiljainen, yksimielinen nurina koskee sitä, kun mitään ei tehdä itse. Edes kirjoittaa ei voida itse, vaikka jokainenhan osaa kirjoittaa. Eikä ole olemassa huonoja kirjoittajia, vaan vain kehittämiskelpoisia tekstejä. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla.
Nuo kolme kulunutta fraasia ovat muuten totta. Kun luen vanhoja juttujani, joita pidin silloin joskus hyvinä, huomaan kehittyneeni. Osaan kirjoittaa paremmin, ja osaan myös korjata vanhoja tekstejä. Luonnonlakien mukaan minun ei olisi koskaan kuulunut oppia kirjoittamaan, koska en yksinkertaisesti pysy paikallani kauaa kerrallaan, mutta jokainen oppii kirjoittamaan.
Mutta aina on se mutta: ihminen oppii myös apinoimalla. Luin nuorena hirvittävästi, ja siinä sanavarasto kehittyy. Joku ehkä ajattelee, että noh, minä en lukenut, sanavarastoni ei sitten ole kehittynyt, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. En usko, että joku voi "vihata lukemista" tai "se ei vain ole hänen juttunsa", vaan hän on vain tarttunut väärään kirjaan. Jos Tuntematon ei nappaa, kokeile toki Vaahteramäen Eemeliä, vaikka se onkin muka lasten juttu. Minä luen Eemelin, lapsuudenystäväni, sankarini tarinoita edelleen. Samoin kuin Tuntematonta sotilasta. Ja maailmassa on muitakin kirjoja. Ja proosan lisäksi on runoutta. Ja vielä muuta. Kirjoista oppii käyttämään sanoja, muutenkin kuin lisäämällä ne sanavarastoonsa: niistä oppii käyttämään eri tyylejä, eri tekniikoita... ...ja muuta.
Mutta Geishan muistelmia lukemalla ei valitettavasti opi kirjoittamaan sukuselvityksiä. Muiden sukuselvityksiä lukemalla oppii jotain, mutta minä tajusin selvittelyn idean vasta, kun Suvitsu kirjoitti malliksi Rokina sukuselvityksen. Oli selkeää nähdä, mitä kaikkea voikaan sanoa minun hevosestani. Sitten aloin harjoitella itse. Nykyään osaan suurin piirtein.
Vaikka joskus puuttuukin yritystä tai inspiraatio ei tule, voin suoralta kädeltä sanoa, että tilanne on paljon parempi kuin viime vuonna, ja USKOMATTOMAN paljon parempi kuin edellisvuonna. 2011 sain kiskottua luonteesta yli 100 muotoonlaittoa. 2012 melkein yhtä paljon. Tänä vuonna, 2013, sain muutamankymmentä, mikä on edelleen paljon, mutta ei sentään yhtä paljoa kuin ennen. Myöskään luonteenmyyntitopia ei näy niin paljoa. Kuvia myydään, ostetaan, piirretään edelleen, ja minusta se on ymmärrettävää. Jokainen oppii myös piirtämään, mutta jokaisella ei ole mahdollisuutta valokuviin. Tiedän sen: asuinhan itse ennen eräässä Pohjanmaan pikkukunnassa, jossa oli kyllä hevosia, mutta niistä kaikki suokki- tai lämminveriravureita. Niitä olisi saanut kuvata, ja kuvasinkin, mutta näin oikean ratsun livenä ensimmäistä kertaa pk-seudulle tultuani. :)
Kirjoituksen julkaisemisen kynnys on kuitenkin joskus suuri. Vaikka se teksti olisi "vain" luonnekuvaus. Hätä ei ole tämännäköinen! Ainakin minulle saa mailata tekstinsä. Voin joko vain oikolukea sen, tai keskustella kirjoittajan kanssa syvemmin siitä, miten kirjoittelua voisi kokonaisuudessaan kehittää. Olen kielenhuoltaja, ihan oikea, vaikka en olekaan töissä Kotuksen kuumalla linjalla.
Tärkeintä on uskaltaa yrittää. Loppu tapahtuukin pikkuhiljaa kuin itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti