20110221

Epämääräisiä aikoja luvassa, 210211

Virtuaalitallipuolelle ennustan epämääräisiä aikoja lähitulevaisuuteen, eli kuukauden sisälle. Tottakai vien aina kilpailut loppuun ajallaan ja yritän roikkua uudenvuodenlupauksissani nimen omaan kilpailunjärjestäjänä, mutta omien hevosten hoito tulee jäämään vähemmälle.

Nyt on lukuloma yo-kirjoituksia varten. Niiden jälkeen pidän vain pienen tauon, ja sitten on edessä ankaraa pänttäystä yliopiston pääsykokeisiin ja itse pääsykokeet. Menivät ne sitten yvin tai huonosti, sitten seuraava homma on vielä muutto uuteen kaupunkiin. Ymmärrätte siis aivan varmasti, että en ehdi miettiä nyt esimerkiksi jalostusasioita. Ei hätää - kyllä ne pikkuvarsat sinunkin kasvatillesi vielä tulevat, mutta valitettavasti se vie jonkin aikaa. Hoidan hevosiani niin hyvin, kuin jaksan!

Käytännössä homman nimi on seuraava. Jos jotain hevoseni kasvattajaa ei miellytä, osa teistä on pitänyt itsellään oikeuden ottaa kasvattinsa takaisin. Silti en ymmärrä, mikä järjestelyissä risoisi, koska en ole luvannut olla taukoilematta kertaakaan, ja hepoilla on tahallaan hidas ikääntyminen. :)

1. Ratsut ovat olleet tauolla, koska mielestäni jaosten kisakalenterit eivät toimi kunnolla, vaikka hattua nostankin sellaisen kutsumäärän manuaalisesti päivittäville. Ne jatkavat edelleen taukoaan siihen asti, että minä palaan taas kokonaan. Jos VRL'n puolella aukeavat jaosten kisakalenterit, järjestän itse muutamat kisat esteitä ja koulua kuussa ja osallistun niihin. (Vaikka taukoilisin irl-vuoden, hevoseni ehtisivät vanhentua vain 2-4 vuotta yksilöstä riippuen. Nou hätä.)

2. Ravihevoset kilpailevat alaisia siihen nihkeään tahtiin, mitä niitä VRER'n kalenteriin suvaitaan ilmoittaa. Itse en järjestä, eikä minulla ole aikaa etsiä villejä juuri nyt. Ilmoittaudun sellaisiinkin, jos tulee sopivasti vastaan etsimättä.

3. Laukka-asioita vien edelleen eteenpäin, koska laukkureiden kilpailutus ja laukkojen järjestäminen vie murto-osan esimerkiksi siitä ajasta, jonka tarvitsen ravimaailmassa vastaavaan puuhaan. Lisäksi laukkureita on minulla niin kovin vähän...

4. Rakkaat yksärini, jotka sattuvat kilpailemaan lännenratsastuksessa, suunnistuksessa, matkassa ja kentässä, saavat nyt jäädä ihan kokonaan lomille. Kahden hevosen takia on ihan turha kytätä neljää kalenteria juuri nyt. Otan mussuni heti parempaan hoitoon, kun palaan...

5. Blogiin en etsi jutunjuurta suurennuslasilla, niin kuin tapasin tehdä vielä hetki sitten. Kirjoitan näin - pitääkseni omat asiani järjestyksessä - mikä siis olikin koko blogin tarkoitus aikaisemmin. Lukekaa parempia blogeja, niitä löytyy ihan varmasti. Ainakin, jos tähän vertaa.

---

Nyt ei muuta kuin toivottakaa minulle onnea ja kahvihuuruisia yölukemisia. En ole koskaan osannut esim lukea kokeisiin, vaan olen vain huvikseni koettanut, joten ensin pitää opetella lukemaan (ja keskiarvo on silti n 8, wtf?).

Ei kommentteja: