Oresama ei ole entisensä, 060212

Oresama ei ole entisensä. Sellaisen lauseen joku heitti puoliksi pilaillen eräässä virtuaalihevosia käsittelevässä keskustelussa. Ei tiennyt tyttöparka, kuinka oikeassa oli, kun tuon sanoi.

2008-2009 oli Oresaman virtuaaliheppaharrastuksen kultakausi. Se näkyy Zurückista, lempilapsestani. 2008 yli 50 järjestettyä kisaa, 2009 melkein sata. Entä 2010-2011? Molempina vuosina säälittävät, nolot kahdeksan. Se ahkera ratsupuolen kisojen järjestäminen on aina ollut Se Mun Juttu. Jo 2004, kun Joushou Gaidou (Erkinheimiot) oli Kisatalli Misha, kisoja oli 100 vuodessa. Tahti parani kaksinkertaiseksi, kun JG oli nimeltään The Final, talli, jonka piti olla juuri sitä, the final.

Toinen juttu on suuruudenhulluus. Sitä on aina ollut sopivasti niin irl kuin url'kin. Olen halunnut kaikkea sopivasti, ja ollut sopivan luihu ja kiero tavoitellessani haluamaani. Olen pelannut sopivan likaista peliä. Haluan nyt miljoona kertaa enemmän, ja vähän äkkiä sittenkin. Haluan kaiken, enkä sopivasti, ja vähintään hieman enemmän kuin kukaan muu. Enkä enää oikeastaan piittaa, joudunko tallata muutaman ihmisen, kun kuljen. Tuleehan niitä aina lisää, hyvänen aika!

Sitten on pieni muutos, jonka nimi on hevosrodut. FWB, oikeasti? Ihanaa, ajattelen. Ja muistelen, kuinka 2004-2009 dissasin koko kakkaporukkaa, joka on sama asia kuin DWB mutta 600 kertaa huonompi. Sama koskee ML Embry oxia. Minä hei vihaan arabialaisia enemmän kuin poneja, joita myös inhoan niin paljon etten edes oikeassa elämässä koskaan huolisi sellaista. Ihan sama, olisiko se ravuri, en todellakaan siedä mitään pienempää kuin 150-senttiset lämminveriravurit. Ja niitäkin hädin tuskin... Ja koska olen aina ollut hyvä saamaan haluamani, niin kuin kerroin, nuorempana sain juteltua hoitohepoikseni ne tallin kolme suurinta (ja valitettavasti myös voimakkainta ja hankalinta) ravuria...